lauantai 10. elokuuta 2024

Kesän kukkia ja kasvihuonetta

Tervehdys pitkästä aikaa! Kesä on sujahtanut vauhdilla. Kylmä ja luminen kevät jatkui todella pitkään tänä vuonna. Lunta oli vielä toukokuun ensimmäisellä viikolla ja vielä toisellakin viikolla sai ulkoillessa pitää pipoa ja hanskoja. Kesän vihreyttä saatiin tänä vuonna odottaa harmillisen pitkään.

Kokeilin kasvattaa kesäkukkia itse siemenestä tänä vuonna. Pelargoniat ja Petuniat ovat kukkineet kauniisti. Myös esikasvattamani Leijonankita on kukkinut tämän viikon runsaasti. 

Teimme kasvihuoneen viereen hyötypuutarhan (laitan sen valmistuksesta myöhemmin oman postauksen). Sinne istutimme mansikkaa, punasipulia, valkosipulia, paparikaa, chilejä, hernettä, salaattia ja eri yrttejä. Satoa on saatu korjattua jo mukavasti. 

Hyötypuutarhan viereen tuli pieni tulisija-alue sekä Biergarten puun suojaan 😀 Näistäkin tulossa myöhemmin lisää kuvia.



Elokuun pimenevät illat ja kynttilälyhdyt 💖




Leijonankita on kukkinut kauniisti. Kannatti kasvattaa siemenestä itse 😊




Myös petuniat ja pelargonit kasvatin itse siemenstä.




Runkoruusun sain äitienpäivälahjaksi ja se on viihtynyt kasvihuoneessa hyvin.




Ihanat pimeät kesäillat.



Tässä näkyy, miten hyvin pihapuun valot valaisevat myös hyötypuutarhan. Jos tarvitsisi illalla hakea pikaisesti jotain ruokapöytään, niin näkisi varmasti.




Tässä kuvassa näkyy tulisija-alue sekä biergarten. 




Minulla ei ole oikeastaan kuin valkoisia ja pinkkejä kukkia, jotta värimaailma ei ole liian kirkuva. Ne ovatkin kukissa kaksi lempiväriäni 😍



Sateisina päivinä nostan kukat sisälle kasvihuoneeseen. Muutoin kukat saavat nauttia auringosta ja paistatella päiviä kasvihuoneen terassilla.


Aurinkoista sunnuntaita!

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti