maanantai 2. syyskuuta 2019

Talon julkisivun muutos

Huomenta! Talo on kokenut ulkoapäin melkoisen muodonmuutoksen ja nyt kun näitä vanhoja kuvia katselen, niin en samaksi taloksi tunnistaisi. Aloitimme talon maalaamisella. Maalaaminen olisi kannattanut tehdä jo vuotta aiemmin, koska maali oli alkanut irtoilemaan ja sitä piti ensin rapata pois. Samalla vaihdoimme myös talon värin, koska entinen ei miellyttänyt meitä. Uusi väri teki talon ilmeestä jo ihan erilaisen! Ihan kuin koko talo olisi herännyt eloon! Mietimme talon väriä todella pitkään ja haimme rautakaupoista värimalleja. Kaikki näytti ihan erilaiselta kuin pienessä värimallissa, joten kokeilin Tikkurilan ohjelmaa netissä, jossa talolle mallataan eri värejä. Sielä löytyikin sitten sopiva väri. Talon väri on tikkurilan 617X. Väri on harmaa, ei liian tumma eikä liian vaalea. Eikä myöskään taita siniseen. Tykätään 😍


Tässä kuva nyt ensin maalauksen jälkeen. Ei tätä kyllä samaksi taloksi enää uskoisi! Tästäkin talo on muuttunut vielä paljon.

Tässä kuva ennen maalausta. Kuva on otettu vuosi sitten, kun takapiha oli juuri muutamaa viikkoa aiemmin kylvetty. Siinä oli ensin hirvittävä pelto ja multakasoja, jotka kasvoivat yhtä jos toistakin kasvillisuutta. :)




Itse pidän kovasti uudesta talon väristä. Seuraavaa maalauskohde olisi katto. Punainen katto ei sovi kokonaisuuteen nyt ollenkaan, joten musta pitäisi saada. Tähän palaan ei nyt vain ehdi sitä toteuttaa, taitaa mennä ensi kevääseen.


Myös veranta tulee uudessa maalipinnassa kivasti esille. Talo on ihan kuin uusi! Kyllä uusi maalipinta saa ihmeitä aikaan.


                                                     ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti