Moi!
Täällä on kerätty syksyn sato talteen ja hillotehdas on ollut käynnissä. Omenoita tuli kivasti vaikkei niin paljoa kuin viime vuonna. Viime vuonna tuli niin paljon, että mies teki omaa siideriä. Tänä vuonna suurin osa omenoista tehtiin hilloksi tai pakkaseen soseeksi. Päärynöitäkään ei tullut hirmuista määrää, mutta sen verran, että pari purkkia on hilloa nyt jääkaapissa.
Mukavasti tuli myös vadelmia ja tänä vuonna ne olivat hyvänlaatuisia. Aiempina vuosina ovat olleet vähän liian kuivia ja rupsahtaneita. Kävin aamuisin poimimassa rahkaan vadelmat omasta pihasta 💗 Pensasmustikoita meillä on kolme, joista oikeastaan vaan yksi on enää elossa. Se jaksoi kokonaista kaksi marjaa tehdä tänä kesänä 😃 Mietin, että onkohan tuo paikka ojan vieressä kehno vai viekö vadelma mustikalta kaiken energian isoine puskineen.
Mummuni aikoinaan istuttama mustaviinimarja on levinnyt viereiseen ojaan ja siitä olen saanut jokavuotisen hillomarjat. Mustaherukkahillo on todella hyvää varsinkin juustojen kanssa!
Syksyn hommia on jo pihalla tehty. Puut ovat saaneet syyslannoitteen, kalusteet on kannettu varastoon. Myös kukat ovat päässet talvehtimaan varastoon. Tänään pitäisi verkot kiepsauttaa puille, sillä kauriit viihtyvät pihallamme vähän liian hyvin 😊
Tasan vuosi sitten valmistui meidän kattoremontti ja ilme muuttui selvästi, kun punainen katto vaihtui mustaksi. Pidän kyllä kovasti meidän talosta ja koko kokonaisuudesta 💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti