sunnuntai 25. elokuuta 2019

Pelinurkkaus

No niin, perjantaina se sitten saapui... Erittäin hartaasti ja "kauan" odotettu tietokone. Muuttokuorma on tulossa Saksasta lokakuun alussa ja poika ei mitenkään voinut sinne asti odottaa tietokoneen saapumista, joten eihän se auttanut, kuin miehellä pakata kone ja lähettää se. Kaikkea sitä vanhemmat joutuukin tekemään 😅 No, itsehän en ole mitenkään noiden isojen koneiden fani enkä varsinkaan sisustusmielessä. Kun siihen koneeseen tarvitsee lisäksi ison näytön ja sellaisen gaiming tuolin. Olin ihan periaatteesta pelituolin ostoa vastaan ja vaikka poika kuinka vinkui, niin en antanut periksi. "Ne ei sovi sisustukseen" ei kuitenkaan kelvannut hänelle vastaukseksi. Noh, empä olisi uskonut, että sellainen tuoli löytyy, jonka minä hyväksyn. Niin vain poika sai mieleni muutettua. Ja on kuulkaa mukava tuoli istua. Ihan eri luokkaa, kuin nyhjöttää kovalla puutuolilla tuntitolkulla (koska semmosia aikojahan nuo teinit ruukaa koneen edessä viettää).




Tämmönen pelipaikasta nyt sitten tuli. Kone piti sijoittaa siten, että vahingossakaan yksikään valonsäde pääse siihen kajoamaan. Onneksi huoneessa on alkovi, joka on tarpeeksi synkkä ja pimeä paikka ja sopivasti piilossakin. 




Ehkä tämä tuoli ei nyt oikeasti niin hirveä ole. En kelpuuttanut yhtään tuolia, mitä poika aikaisemmin oli ehdotellut, mutta tämä valko-musta sitten läpäisi kriteerit. Ja ei näyttökään niin kaamea ole. Molemmat tuoli ja näyttö piti hankkia Suomesta, että pääsee heti pelailemaan.


Näyttö on mielestäni itseasiassa ihan kiva ja voisin kuvitella itsekin istahtavani tuohon nettisarjoja katselemaan. Kaareva malli tekee sen katsomisesta mukavampaa. Näyttö ja tuoli ostettiin molemmat verkkokauppa.comista. Sinne on aina mukava mennä, kun palvelu pelaa ja tuotteet ovat edullisimmasta päästä.


Lopuksi vielä kuva pojan huoneen seinältä. Minusta tämä teksti oli niin ihana 😍

Mukavaa päivää kaikille!

                                                     ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti