maanantai 3. elokuuta 2020

Kesäterassi

Moi! Niin se alkaa vaan kesä kääntymään syksyksi. Tänä kesänä on ollut paljon aurinkoisia päiviä ja on ollut ihana viettää niitä omalla terassilla. Terassin rakentaminen on ollut ehdottomasti hyvä päätös ja en ole sitä katunut, vaikka sen valmiiksi saanti kestikin (mutta niinhän kaikessa aina). Olemme viettäneet paljon aikaa terassilla. Aamukahvit on pääasiassa juotu siellä, ja minulla on omat aurinkotuolit, jossa voin käydä päiväunet ottamassa.



Tässä meidän etuterassi. Oleskeluryhmän yläpuolelle ostimme aurinkovarjon, koska päiväaurinko paistaa todella kuumasti. Riippukeinu on tuotu mukana Saksasta. Ostimme tänä kesänä myös oliivipuun, toivottavasti se säilyy talven sisällä.


Takaterassilla olemme syöneet illallisia vieraiden kanssa ja grillanneet ahkerasti. Paljon on mukavia hetkiä näiden pöytien äärellä vietetty.


Takaterassille aukeaa pariovet olohuoneesta ja edessä on kaunis koivumetsä. Tähän paistaa mukavasti aamuaurinko 💕



Illalla istumme monesti etuterassilla ja sinne hankimme tänä kesänä Muurikan tunnelmatakan. Aito tuli tuo tunnelmaa pimeneviin iltoihin.


 Takaterassilla on aurinkotuolit, joissa tykkää lepäillä yksi jos toinenkin 😻


Takaterassin toiseen päähän hankimme myös oleskeluryhmän ja se tulikin pojan rippijuhlissa heti käyttöön. Istumatilaa ei voi olla koskaan liikaa!


Tänä kesänä on ollut ihania lämpimiä kesäiltoja ja niistä olemme paljon ulkona nauttineet.


Kaiteet saimme valmiiksi pääsiäisenä ja alkukesästä maalailin niitä ahkerasti. Laitoin sekä etu- että takaterassille isot hortensiat. Ne ovat säilyneet hyvin koko kesän. Takaterassin viereen istutimme pari kirsikkapuuta. Tänä kesänä näyttää tulevan paljon kirsikkaa.


Etupihalle hankimme paviljongin ja teimme pihakivetyksen loppuun. Melkoinen urakka on piha ollut kaikkinensa. Takana näkyy kaunis koivumetsä.


Pieni miinus tässä pihassa on nurmikon määrä, jonka leikkaamiseen menee helposti parisen tuntia kerralla. Toisaalta pitää ajatella se hyvänä hyötyliikuntana 😊

Aurinkoista päivää! 💗

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti